Kävin tänään 22.3.2017 omalla terveydenhoitajallani Päivi S. terveysasemalla. Läpikäytävää listaa oli paljon: lääkkeiden uusinta, mahdollinen tyrä, inva taxin saanti lähete, tukiliivit, selän kuvaus, tukikengät, ravitsemusterapeutille aika, lääkärille aika, ym. Mitä me lopulta todettiin ja tehtiin yllätti minutkin. Sain lääkäri ajan 19.4.2017 koskien inva taxi matkoja ja selän tutkintaa ja muita tarpeellisia asioita, minulla todettiin alkava diabetes sillä verensokerini oli 9,3 mmol ja sain lähetteen sokerirasitukseen johon varasin ajan 5.4.2017, lisäksi hoitaja totesi että minulla on palleatyrä joka ei parannu muuta kuin laihduttamalla ja näitä ilmenee liikalihavilla ja osilla se on kipeä kuten minulla, näiden lisäksi saan kotiini henkilön joka arvioi mitä lisäapuvälineitä tarvitsen, verenpaineeni ja sokerini sekä kolesteroli arvot ovat pahasti ristiriidassa keskenään ja aiheuttavat yhdessä lisäoireita kuten rasvamaksaa ja tyrän repeämistä. Mulla meni terveydenhoitajalla 50min normin vartin sijasta. Terveydenhoitajani totesi vaan että nyt ollaan siinä jamassa että tajutaan ettei huonommin voisi mennä ja tajutaan että nyt on pakko tehdä täys käännös elämässä tai muuten ylittää sen viivan josta paluuta ei enää ole ja terveys pysyvästi vahingoittuu tai sitten saattaa kuolla.
Mietin vaan miten kerron äidille tai isälle tai suskille tämän. No tuli soitettua siskolle ja kerrottua. Ja jopa hän otti asian vakavammin kuin minä itse jolle kaikki tämä tapahtuu. Keskustelu puhelimessa meni ihan hyvin hänen kanssaan. Sit soitin äidille ja kerroin kaiken. Nyt äiti on matkalla tänne verensokerimittarin kanssa. Äiti tuli ja verensokerini oli 4,9 mmol eli vähän alakanttiin. Nähtävästi pelästytin äidin kunnolla sillä hän pelkää että kuolen ja itki pelosta. Äiti kysyi minulta useaan otteeseen tänään että olenko nyt niin pohjalla että olen valmis taistelemaan itseni terveeksi ja tekemään kaikkeni sen suhteen. Tunsin koko päivän etten ole viel aivan pohjalukemis tai vuorostaan en tuntenut faktojen iskeneen alitajuntaani viel. Mut nyt fakta että voin kuolla on iskenyt minuun kuin salama taivaalta. Ja siksi en saa unta. Tällä kertaa tulee olemaan uneton yö kunnon syyllä, sillä pelkään että verensokerini on aamulla aivan alilukemissa ja en selviä sairaalaan ajoissa ja kuolen siihen ja nyt. Tämä pelko saa minut itkemään. Kaikesta huolimatta mitä tänään päivällä paljastui niin söin iltapalaksi nami vohveli keksi pussin ja join lonkeron. En pystynyt edes saadessani mahdollisen kuolema tuomion sairauksieni vuoksi lopettamaan syömistä ja herkuttelua. Vanhat tottumukset ovat sitkeitä. Jos herkkuja on niin ne pitää syödä ja jos niitä ei oo niin pitää hankkia vaikka viimeiset rahat menisi. Nytkin suu kuolaa herkkujen perään. Kuten terveydenhoitajani sanoi, tarvitsen tarkat säännöt ja ohjeet sillä mikään muu ei toimi minun kohdalla.
Mitä minun pitäisi tarkalleen sitten tehdä? Minun pitäisi tutustua diabeetikon kiellettyihin ja sallittuihin ruokiin ja opetella diabeetikon ruokavalio, lääkitys ja insuliinimäärien vaikutus verrattuna verensokeriin. Minun pitäisi opetella myös terveellinen ruokavalio ja ruokien hiilarien, sokerien ja kaloreitten määrä eli opetella ruokien arvot kunnolla ja opetella syömään pienempiä määriä. Minun pitäisi opetella myös valitsemaan terveelliset ruoka vaihtoehdot asioidessani kaupassa ja syödessäni ulkona. Minun tulisi opetella alusta asti taas liikkumaan päivittäin ja säännöllisesti. Eli minun pitäisi venytellä päivittäin selkääni, niin taakse kuin eteen että sivulle venytystä, minun pitäisi myös tehdä kiertoliike venytyksiä selkääni sekä venyttää pakara lihaksiani päivittäin. Minun pitäisi myös aloittaa pieni määrä liikuntaa mitä tekisin pariin otteeseen päivässä. Eli kävellä pieni lenkki kolmesti päivässä ja tehdä koti jumppaa pienissä määrin. Siis heti kun rupesin kirjoittelemaan mitä liikuntaa minun tarttee tehdä, niin maistui pakkopullalta koko homma, ruokavalio muutoksista venyttelyihin meni hyväksytysti mutta liikunta ei vaan uppoa muhun. Mun pitäisi myös tutustua alusta asti verenpainetautiin ja sen sivuoireisiin ja seurauksiin sekä miten sitä voi itse hoitaa. Ja sama juttu kolesterolitaudista eli mitä kaikkea siitä voikaan seurata ja miten sitä tulisi hoitaa lääkityksen lisäksi ja mikä ruokavalio muutoksia tulisi tehdä. Ois hyvä tutustua myös veritulppiin, aivoinfarktiin ja keuhkoverentulppaan, myös sydänkohtaukset eritoten happivajauksen aiheuttamat sydänviat tulisi käydä läpi perusteellisesti. Mun tulisi kans tutustua hampaiden hoidon merkityksestä eri sairauksiin ja mitä edellytetään terveeltä suulta diabeteksen kannalta.
Mikä olisi sitten minun motivaationi tutustua kaikkeen tähän kirjallisuuteen, muuttaa vanhat tottumukseni, aloittaa liikkuminen, huolehtia hygieniastani, opetella syömään vähemmän ja terveellisemmin? Minkä vuoksi minä taistelen hengestäni? Mitä minun elämäni nyt on, onko se edes taistelemisen arvoista? Motivaationani on haaveeni tehdä kaikenlaista mitä nyt en kykene tekemään. Näitä ovat väriestejuoksurata, seinäkiipeily, superparkis käynti, suppauksen kokeilu, ulkomailla matkailu, kanootilla ajelu, opetella tanssimaan lavatansseja, pelata lentopalloa rannalla, vaeltaa, laskea köydellä alas kalliota, käydä ulkoilmakonserteissa, telttailla, vaeltaa, maastopyöräillä, olla ranta kunnossa, mahtua omistamiini leninkeihin, pitää korollisia kenkiä, winsord pilates, hölkätä naisten kymppi, nauttia elämästä, opetella bilettämään ja relamaan, ym. Toisaalta motivaationa pitäis olla tosi faktat, eli en halua saada sydänkohtausta, aivoinfarktia tai keuhkoveritulppaa taikka veritulppaa yleisesti, en halua saada kehoni täyteen makuuhaavoja taikka jalkani menevän toimintakyvyttömiksi diabeteksen takia, en mahdu useimpiin tuoleihin istumaan käsinojien estäessä, en kykene kävelemään huonon kunnon ja selkäoireiden sekä arvoiltaan heittelevän diabeteksesta johtuvaan heikkenemistilan vuoksi, en halua joutua pyörätuoliin, en haluaisi turvautua apuvälineisiin joita minulle arvioidaan tarvitsevan, en halua uniapnea laitetta, en halua tajuuttomuus kohtauksia, en halua että keskittymiskykyni huononee entisestään (mistä unohdin mainita terveydenhoitajalleni), en halua kävellä kuin vaakkuva pingviini, en halua jalkojeni virheasentoni pahentuvan entuudestaan, haluan että minusta saadaan helpommin ja useammasta kohtaa otettua verikoe, en halua virtsan karkailun pahentuvan, haluan eroon peräpukamista, enkä halua lääkityksien määrien korottuvan tai lisääntyvän. Motivaatio on vaan niin vaikea saavuttaa vuosien laiskottelun ja jouten olon jälkeen. Pitää vaan tehdä päätös ja pitää siitä kiinni, muu ei auta.
Mikä sitten voisi olla piristävää tekemistä tässä välissä kun en vielä pysty tekemään haluamani asioita? Mitens ois tv-sarjojen eri kausien katsominen kokonaisuudessa, elokuva iltaman pitäminen kerran viikossa, puutarhan ja pioneiden hoitoa, kodin siivoamista, eri ruoka reseptien kokeilua, ystävillä vierailua, kynsien kasvattamisen jälkeen manikyyrissä käyminen, terassien läpikäynti, picknikillä käymistä, vesijuoksemassa ja kuntosalilla käymistä, leikkokukkien ostoa, kirjojen lukua, maalausta, askartelua, museoissa käyntiä, rannalla oleilua, kahvilois käyntiä, ym.
Tajusin muuten juuri äsken klo 04.15 että munhan on pakko laittaa sormenkyntenikin kuntoon sillä niitä kautta diabeetikoilla etenee tulehdustaudit helposti, etenkin jos pureskelee kynsiä ja niissä on haavaumia, Sama koskee varpaankynsiä. Tähän päättyi kynsien repiminen ja pureskelu. Pakkohan sitä on lopettaa. No olen pureskellut kynsiäni sitten ekan luokan eli sitten vuoden 1991 eli 16 vuotta. Eiköhän ole korkea aika aikuistua ja kasvattaa kunnon ehjät ja terveet kynnet. Etenkin kun on diabetes.
No comments:
Post a Comment