Syömishäiriöpoliklinikka

Olen saanut ajan syömishäiriö poliklinikalle 3.5.2017. Olen pitänyt ruokapäiväkirjaa sitten 22.3.2017 ja se ei näytä säännölliseltä, tasapuoliselta eikä normi kaloriselta. Saa nähdä mitä kaikkea sanomista tulee kun näytän ruokapäiväkirjani heille. Ehkei kuitenkaan hyvää sanomista. Syöntimääräni ovat suuria. Ja samoin tekemäni ruoka määrät. Esimerkiksi nyt tein 20L simaa vapuksi, mikä on paljon. Teen aina jätti kattilallisen keittoa ruoaksi. Nyt tänään olen tekemässä kaalilaatikkoa mistä tulee hemo annos ruokaa. Vapuksi ajattelin munkkien, tippaleipien ja siman lisäksi tehdä viel sitruuna juustokakun, mikä on aivan liikaa. Ajattelen kuin kotitalousäiti vaikken olekkaan itse äiti taikka ison talon emäntä. Pienin juomalasi mitä minulla on on 3,5dl ja isommassa 6dl tilavuus. Opin jo ala-asteella isoihin laseihin ku äiti siirtyi isoihin muovi laseihin. Syy jottei tarttis nousta aivan heti hakemaan lisää. Meillä oli tapana huutaa olkkarista äidille keittiöön joskos tois juotavaa, melko myöhäiselle teiniälle asti. Vasta vanhempien eroaie sai lopettamaan juotavan pyytämisen. Tai käskyttämistähän se oli, käytettiin törkeästi hyväksi äitiä. No mut kuitenkin tuo oli samaa aikaa ala-asteella kun opin syömään puol litraa jäätelöä kerralla. Aluksi syynä jäätelöpakkauksiin oli niiden edullisuus verrattuna irtojäätelöpuikkoihin ja tuutteihin. Alussa otettiin pienet annokset 2cm viipaleita. Sit nähtiin miten äiti söi suruunsa ja ahdistukseensa sekä yksinäisyyteensä isompia annoksia. Haluttiin saman kokoiset annokset. Siten annoskoot isontuivat kerta toisensa jälkeen, kunnes yks päivä huomasi syövänsä salaa yks tai kaksi jäätelöpakettia itsekseen. Ja vielä syövän nopeasti ettei jäis isälle kiinni ja sais samaa haukkumista kuin äiti sai. Itse pää ruokakoot olivat jo lapsuudesta asti isoja sillä olin niin liikunnallinen lapsi että vanhempiani käskettiin syöttää minua ja siskoani koska olimme kuin luurankoja muihin lapsiin verrattuna. Söin hyvin ja terveellisesti aina eskariluokalle asti. Siellä yks hoitaja ei voinut ymmärtää että olin yli liikkuva lapsi ja söin myös reippaasti. Hänestä lapselle riitti kolme pinaattilettua, tl hilloa ja rkl salaattia viemään nälän. Kun saimme itse ottaa ruoan otin normi verran mitä muissa paikoissa söin ja kotona, hoitaja kutsui minua ahneeksi ja syöpöksi. Lopulta en saanut mitään syötäväksi, vaan jouduin odottamaan että muut ottavat ensin ja sitten minä saisin, mutta toinen hoitaja oli laskenut väärin ja en saanut mitään. Minulla oli koko päivä nälkä nimittäin hoitaja jatkoi samaa rataa ruoan rajoittamista minulta. Kun äiti haki minut eskarista ja ihmetteli itkuani ja väsymystäni, niin kerroin etten ollut saanut ruokaa kun uus hoitaja ei antanut. Äiti ei kuulemma saanut mitään tolkkua tähän hoitajaan, sit isä tuli ja teki lopun hoitajan työstä. Lasta ei kuulemma saanut pitää nälässä ja ruokaa oli annettava joka aterialla. Muistan monesti kärsineeni ahdistuksesta siitä että riittäisikö minulle ruokaa tänä päivänä ja estettäisikö minua jälleen syömästä. Eskarin johtaja ymmärsi minun tilanteeni vasta kuin sosiaalihuollosta soitettiin että emmekö ruoka lasta, lapsi nääntyy päiväkodissa ollessaan. Mutta tuolloin alkoi minun ekat ahdistukset ja pakkomielteet kohti ruokaa. Ruokajonoista on tullut kirous elämääni, minun on aina päästävä jonon eteen, vaikka muu elämä kärsisi siitä. Kouluissa en ole jäänyt juttelemaan kanssa opiskelijoiden kanssa, vaan juossut ruokajonoon, jäin paljosta vaille. Lukiossa inhosin sitä että reppu piti viedä eka kaappiin ennen kuin sai mennä ruokajonoon. Se ahdisti. Ja tuolloin otin tavallaan ruokajonoon pääsyn kisana, jo puol tuntia ennen ruokatunnin alkamista aloin keskittyä vain syömään pääsemiseen. Oppi meni harakoille tuolloin. Nyt aikuisena ei ole tuota ongelmaa, ei ole varaa ruokaloitten ruokiin vaan otan aina omat eväät mukaan. Töissäkin minulla oli eväät, en mennyt ruokaloihin syömään paitsi viimeisessä työpaikassa roihuvuoren vanhustenkeskuksessa. Ja sielkin jouduin hotkaisemaan ruokani. Nykyään syön suruun, tylsyyteen, tekemättömyyten, vain koska ruokaa on, yksinäisyyteen, koska minulla on tarve säädä mömmö ruokaa suu täyteen, janoon, suun kuivuuteen, energian laskuun, huonoon oloon, väsymykseen, tyhjään vatsaan, ahdistukseen, jotten purisi kynsiä, jotten heräisi yöllä, herkutteluun, pelkoon etten saa tälläistä herkkua enää, ruokaa vaille jäämis pelkoon, ect. Eli on monta erinäistä syytä miksi syön. Vaikeinta ruokatavoissa on tottumukset joita minulle on kasaantunut sitten eskarin. Nyt aikuis iällä olen vuorostaan tottunut ostamaan herkkuja kaupasta, en osaa lähteä kaupasta ilman jonkinlaista herkkua. Tänään matkaani lähti 3pkt twix suklaa patukoita. Toisaalta käyn jatkuvasti jääkaapilla etsien syötävää. Minusta tuntuu ettei siel ole syötävää vaikka jää-viilekaappi ois täynnä syötävää. Syy on yksinkertainen, ruoka pitäisi valmistaa, on raaka-aineita muttei valmista ruokaa. Tämän takia minulla menee vanhaksi jatkuvasti erinäinen määrä ruokia. Nytkin minulla on jääkaapissa ollut 2pkt jauhelihaa jo viikon ajan enkä vieläkään ole tehnyt siitä kaalilaatikkoa. Sama käy esim. vihanneksille ja jäävuorisalaateille. Lopulta ne päättyvät roskiin. Ja vain koska ne eivät ole suoraan syötäviä pika tai valmis ruokia.