Welcome

Welcome

Wednesday 12 July 2017

Minä kuvan selvittely

Päätin alkaa selvittämään miltä minä oikeasti olen joskus näyttänyt ja miltä näytän nytten. Teen tämän sen vuoksi, että tajuaisin mitenkä olen fyysisesti muuttunut näinä vuosina. Facebook ei paljoa paljasta minun keho kuvaani sillä lähes kaikki kuvat ovat kasvokuvia taikka vyötäröstä ylöspäin. Muutama istuma kuva löytyy koko kropasta. Kaivoin ulkoisen kovalevyni laatikosta ja sieltä kaivan esiin vanhoja kuvia itsestäni jotta oppisin tajuamaan mitenkä suuri kokoinen oikeasti olen. Aion lisätä kuvia itsestäni tähän blogiin josta yhestä kuvasta otan tavoite kropan johon tähtään pitkällä tähtäimellä.














Tässä on yksi kuva kollaasi jonka tein kuvista jotka löysin ulkoisesta kovalevystäni. Olen todellakin ollut kaunis ja hoikka. Ja haluan todellakin olla taas 73kg. Mitä tämä sitten meinaa? Paljon pitää laihtua? 153,5kg - 73kg = 80,5kg pitäisi laihtua jotta olen saavuttanut saman painon mitä painoin vuonna 2008. En tietenkään saa yhtä timmiä vartaloa ja nuorekasta vartaloa sillä olen kolhinut tätä kroppaa aivan liikaa. Minulla tulee olemaan arpia haavaumista, raskausarpia koko kroppa täynnä, löysää ihoa käsivarsissa ja vatsan seudulla, roikkuvat rinnat, rasvanäppylöitä ympäri kaulaa, löysää ihoa sisäreisissä, persus tulee olemaan muodoton. Mutta pitää ajatella siten että saan terveen kropan ja terveen elämän laadun vaikken tavoitakkaan enää nuoruuden kroppaa. Ja huom! Olen kuukauden päästä 33-vuotias eli kaukana parhaasta kaksikymppisen iästä. 7-vuotta ja olen 40-vuotias ja tuolloin kropan eteen tarviikin tehdä töitä sillä silloin se vasta repsahtaakin.

Ok, mitenkä sitten saavutan tämän 73kg kropan? A) minun pitää harjoittaa syömishäiriöpoliklinikalta saatuja ohjeistuksia ja noudattaa heidän neuvoja. Elikä eka mun pitää keskittyä siihen että syön monipuolisen aamupalan ja iltapalan, toisekseen että otan monipuolisia eväitä mukaan minne ikinä menenkin jotta pystyn pitämään kiinni ruokailu määristä ja tottumuksista. Kolmanneksi minun tulee syödä viisi ateriaa päivässä ja kun nämä kaikki on rutiinin omaisia niin sitten minun pitää saada kalorit 2000kcal per päivä. B) Minun tulee punnita itseni joka maanantai aamu ilman vaatteita. C) Minun pitää alkaa harjoittamaan liikuntaa todenteolla. Kolmesti viikossa vesijuoksemaan (ti, to, la), kolmesti viikossa kuntosalille (ma, ke, pe), plus kävelemään kerran viitenä päivänä viikossa. Minun on poljettava kuntopyörää niin paljon kuin jaksan, samoin crosstraineriä ja soutulaitetta. Minun on kyettävä tekemään paljon selkä ja vatsalihas laitteita. Nostettava käsipuntteja ja suoristettava ryhtiäni. Juoksumatto tulee mukaan kuvioihin sitten kun paino on 110kg tai alle, sitä ennen siitä on fyysisesti enemmän haittaa kuin hyötyä. D) Minun tulee hankkia elämälleni sisältöä. Harrastuksia, matkoja, vierailuja, kulttuuri tapahtumia, urheilutapahtumia, baari iltoja, mökkeilyä, luonnon keskuudessa olemista, vilman kanssa treenaamista, valokuvausta, elokuvien katsomista, värityskirjan värittämistä, kirjojen lukua, ym. E) Kaiken kukkaraksi minun pitää saada arkeen rytmiä eikä nukkua kaikkia päiviä ja noilla edella mainituilla asioilla teen päivistäni rytmillisiä ja päiviä jotta haluan pysyä hereillä.

No comments:

Post a Comment