Elämän sisältö

Olen tajunnut että ihmis suhteissa ei aina katota ulkonäköä vaan pikemminkin elämänlaatua ja arki elämää ja sitä mitä ihmiset tekevät elämänsä aikana. Eihän ketään voi tavata jos ei elä elämää ja elämä ei voi perustua vaan oikean loppu elämän elämänkumppanin saamiseen, tai mahdollisen lasten hankinnan mahdollistajan löytämiseen. Olen tasan tarkkaan elänyt elämässäni kaksi kertaa siten etten ole ajatellut asioiden johtavan lasten ja perheen perustamiseen. Ensimmäinen oli vuoteni au-pairina Lontoossa ja toinen oli suhteeni Sam-nimiseen mieheen. Eka päättyi kahteen traumaan ja toinen loppui viel traumaattisemmin. Mun elämässä ei oikein ole mitään sisältöä, mä vaan oon. En harrasta mitään, en tee vapaa ajalla mitään, en käy töissä taikka koulussa, minulla tällä hetkellä ei ole lemmikkiä kotona, en käy ulkona, en matkusta ulkomailla taikka kotimaassa, minulla ei ole rahaa kuin peruselämiseen, en käy näkemässä uusia fb tuttavuuksia, en flirttaile, en käy kirjastoissa, en käy kolmannen sektorin palveluissa, en käy jumpissa, en käy kuntosalilla, en käy työväenopiston kursseilla, en käy baareissa, en käy leffoissa taikka ennakkonäytöksissä.

Näin juuri tv-ohjelmasta Gigolo miten tämä täysin treenattu gigolo harrasti seksiä plussa kokoisen naisen kanssa. Näky oli aivan eriä kuin mitä olen aiemmin nähnyt tv:ssä. He olivat kuvanneet otoksen hyvin tarkasti. Aloin miettiä jos tämä plussa kokoinen nainen näytti siltä miltä näytti, eli kauniilta mutta melko vieraalta näyltä, niin mitenkä sitten seksi näyttäis jos mun kokoinen sairaaloisen lihava nainen harrastaa seksiä. Olen vaan nähnyt tv:stä vuosien mittaan joitain erinäisiä ohjelmia missä ihmiset harrastaa rakastelua, ei itse seksiä kuten tässä ohjelmassa. Olen tosin nähnyt puhtaasti pornomaisia ohjelmia ja elokuvia missä hoikat ja kauniit tekevät feikkimäisät seksi, minkä on useimmiten ohjannut joku pervo mies. Olen myös nähnyt pari dokumenttia missä n. 300kg ihmiset kertovat seksi elämästään ja miten on mahdollista olla seksuaalinen olento sen painoisena. Mutta itse plussa kokoisen naisen tekemässä seksi istuntoa en ole nähnyt ennen tämän sarjan näkemistä. Tämä sai minut ajattelemaan omaa seksuaalisuuttani ja sitä miltä näyttäisin nykyisellä painollani peti puuhissa. Ajatukseni sai minut tajuamaan etten todellakaan ole sinut kehoni kanssa, enkä kuntoni kanssa. Kuntoni mainitsin sen vuoksi ettei minusta ole seksuaaliseksi olennoksi tässä kunnossa. En edes ajattele seksiä taikka kumppanin löytämistä, en ole ajatellut pitkään aikaa. Kaikki johtuu siitä etten kykene edes selviytymään arjesta ja olen älyttömän jäykkä selästäni. Ulkonäössäni ei ole mitään viehättävää mikä kutsuis miehiä muusta syystä kuin pikapanosta ja osalle en varmaan kelpais edes siltä osin. Eli tavallaan huono ulkonäköni suojaa minua mutta samalla estää mahdollisten hyvien ihmissuhteiden alkamisen sillä ihmiset eivät halua tutustua muhun. En tarkoita pelkästään seksuaalisuuden vuoksi vaan aivan yleisesti.

Miltä minä sitten näytän muitten silmin? Miltä näytän kun kuljen tuolla kaupungilla taikka käyn kaupassa tai odotan bussia? Näytän epäsiistiltä, likainen tukka, sontaset epäsopivat vaatteet, pureskelen kynsiäni julkisesti, haisen, raavin haavoja auki julkisesti, päästelee paukku pieruja julkisesti, hengästynyt, hikoileva, jättimäiseltä, köyhältä, sairaalta, huonokuntoiselta, rintoja oikaisevalta vilauttelijalta, keltahampaiselta, korvia kaivavalta ja nenää kaivavalta huono käytökselliseltä ihmiseltä. Miten sitten voin muutta tätä ulkoista olemustani? Kuusi perus asiaa ainakin voin alkaa tehdä, eli 1) lopettaa kysien antaumuksellisen pureskelun ja verille pureskelun, 2) lopettaa pieremisen julkisilla paikoilla ja lopulta myöskin kotosalla, 3) lopettaa korvavaikun kaivuun korvista ja 4) lopettaa nenän antaumuksellisen kaivamisen julkisilla paikoilla käyttäen sen sijaan nenäliinaa ja jättäen nenän kaivuun vessaan, 5) haarojen kaivuu jätettävä pois kokonaan, ei ole kovin naisellista. Yksi asia joka epäkunnioittaa minun naiseuttani on 6) rintojen kohottaminen paikalleen julkisesti. Minun pitää jättää rintaliivien oikominen ja rintojen asettaminen uudelleen rintaliiveihin pois julkisilta paikoilta ja tehdä se jatkossa yksityisesti vessassa tai muualla vastaavassa privaatissa paikassa. Sama koskee alushousujen oikomista ja haaravälin vilvoittaminen pitää jättää pois julkisista paikoista. Sillä kun ajattelee niin ei muut tee näitä julkisesti, ei edes puliukot ja akat. Vois ajatella että kyl jotkut tekee mutta kun mietin asiaa niin en ole nähnyt ketään tekevän niin julkisesti. Olen oppinut nuo huonot tavat lapsuuden kodissani. Ja oikeastaan ei kukaan muu tee minun suvussa noita tapoja paitsi vanhempani. Toinen tekee toisia pahoja tapoja ja toinen toisia, ja kummatkaan eivät sietäneet toistensa pahoja tapoja ollenkaan kun olivat yhessä. Siskollani ei ole yhtään huonoo tapaa opittu vanhemmilta. Minä en vaan koskaan oppinut mitä tehdään kodin seinien sisällä ja mitä ei tehdä julkisissa paikoissa. No mitenkä sitten muut negatiiviset asiat ulkomuodossani? Vaatteet vois vaihtaa kahen päivän välein ja pyykki pestä kahen viikon välein, suihkussa tulisi käydä kahesti viikossa ja saunassa kerran viikossa. Karvojen poisto tulisi tehdä säännöllisesti ja samoin nenän ja korvien puhdistus. Kynnet tulisi pestä siisteiksi joka päivä ja hampaat pestä päivittäin ja valkaista. Sitten voisin hoitaa arvet pois näkyvistä ja hoitaa ihottumat sekä rumat ihoalueet pesulla ja rasvauksella, näil tarkoitan hien värjäämiä kaulan alustaa ja kainaloiden alta värjäymä kohdat, sekä jätti ihottuma alue käsivarsissa Jalkahoidon voisin tehdä kahen viikon välein ja samalla lakata kynnet. Kun olen saanut nämä perus asiat kuntoon niin voin alkaa miettiä meikin käyttöä, korujen käyttöä ja hiuskampauksia sekä muodin seuraamista 😊 Jospa otan tämänkin projektin tehtäväksi kesän ajaksi.

Koirani Vilma

Elikä tänään kävin äidillä ja keskusteltiin koirastani Vilmasta joka on ollut nyt pitkänvaarin hoidossa sitten 26.8.2013-25.6.2017 ja on vieläkin. Luultavasti elokuussa Vilma tulee lopullisesti minulle. Joten sitten Vilma on ehtinyt olla pitkänvaarin hoidossa 4 vuotta. Tulee olemaan suuri muutos Vilmalle tulla asumaan takaisin kaupunkiin mutta muutos tulee olemaan vaikea niin Vilmalle kuin minulle. En ole tottunut nousemaan aamulla ylös, enkä erityisesti lähtemään heti aamusta liikkeelle. Olen pikemminkin tottunut nousemaan keskipäivällä ylös ja laiskotella koko päivä. Vilman tulon jälkeen en voi enää laiskotella vaan pitää päivärytmiä ja tehdä asioita vilman kanssa. Alussa vaikeuksina on Vilman eroahdistus, tilan teko vilmalle eli tavaroiden karsimista, ruoan hankinta ja pakastimen hankinta, Vilman kouluttaminen kulkemaan kaupungilla ja mun tahtiin sekä tarvittaessa kulkemaan hihnassa flexin sijaan. Haastetta riittää.

Yksi asia mitä mun täytyy myös tehdä, ja pika pikaakin, on kohottaa omaa kuntoani. Kello on nyt 3.48 maanantai aamuna. Uneton yö takana päin. Menen nyt aamusta psykpolille hakemaan kesä aikataulun auroran psykiatrisen sairaalan fysioterapia tiloissa tapahtuvaan kuntosali harjoitteluun. Muuten ottaisin kesäksi lähi kuntosalin, mutta kyl mulla löytyy parempaakin tekemistäkin 44€:lle. Tosin ehdin tässä välissä vähän tutkia enempi noita kuntosali maksuja ja näyttäis siltä että pääsisin lähikuntosaliin 27€/kk hintaan jos ostan 3kk kuntosalikortin ja jos kävisin kolmesti viikossa niin kerta maksuksi tulisi 2,25€/krt. Ja nyt on erittäin tärkeää ottaa kuntosali jäsenyys sillä ei mun kunto pelkästään kävelemällä kohoa. Ja tuo jumppapallo jumppa on jäänyt mitättömäksi määräksi. Paras tehdä kuntoilu ohjelma ja alkaa noudattaa sitä. Kuntosalin aloitan 3.7.2017 kun olen saanut rahat.

Pääsin haminta ryhmään syömishäiriöklinikalla

Kävin siispä syömishäiriöpoliklinikan sairaanhoitajan luona haastattelussa, missä kartoitettiin olenko sopiva ahminta häiriö ryhmään mikä alkaa syyskuun lopussa. Ja olen sopiva henkilö ryhmään ja pääsin ryhmään :) Tämä käynti myös herätti minussa positiivista kokemusta. Tajusin nimittäin että olen oppinut mutten tottunut syömään monipuolisen ja terveellisen aamupalan. Päänuppiini myös iskostu nyt se fakta etten saa seurata pelkästään kaloreita vaan monipuolisuutta ja tasaisia ruoka-aikoja. Tuli pieni läpimurto. Lupasin keskittyä jatkossa myös enempi terveelliseen ja riittävään iltapalaan myöskin. Eli siin ois kunnossa jo 2/5 ruokailusta koko päivästä. Keskityn nyt vähän aikaan siihen että aamupala ja iltapala ovat säännöllisiä ja monipuolisia. Viimeistään heinäkuun puolesvälis keskityn sitten pääaterioiden monipuolisuuteen ja säännöllisyyteen. Olen salaattien avulla oppinut jo monipuolisuutta osittain ja juhannus meni täysin monipuolisesti vaikka söinkin liian paljon. Tosin tänään meni siten että yks ateria oli vain pottua ja kanaa & toinen ateria oli monipuolisesti erilaista salaattia. On vaikeata olla kirjoittamatta kiloklubiin ruokamääriä ja määrittää kaloreita. En ole käynyt nyt vaa'alla jonkin aikaa. Viimeksi se näytti 153,1kg, ajattelin käydä nyt vaa'alla. Painoni on tasan 153,0kg. Mulla on tasan tarkkaan 10vk kesää jäljellä ja aikaa opetella syömään 2000kcal päiväs, syömään säännöllisen aikavälein ja monipuolisesti. Eli jollei laihtuminen olisi kielletty ehtisin laihduttaa -10kg tämän kesän aikana. Mutta nyt pitää unohtaa laihtuminen. On tärkeää seurata tarkasti ja ajallisesti syömishäiriöpoliklinikan ohjeita, sillä nyt korjataan hyvin tarkasti koko elämän pituudelta syömisen häiriöt ja syömisongelmien aiheuttajat. Kerroin tästä isälle ja hän otti sen ymmärtäväisesti mutta hän oli myös pikku hiprakassa. Normisti sainsin negatiivista palautetta ja haukkumista. Joten oli aivan mahtava homma että oli hiprakassa, sillä muuten olisin murtunut ja joutunut aloituspisteeseen. Isälläni on keskeinen toimianto mun syömishäiriön aiheuttajien kasassa. Samoin mun äidillä ja koulu kiusaamisella.

Eilen kävi yllätys vierailulla heidi-tätini ja paula-mummo tampereelta. Sain herätyksen klo 10.15, soitto äidiltä ja soitto mummolta. Minulla oli tasan tarkkaan 3½h aikaa siivota koko kotini ja leikata ruohikko. Onnistuin lähes kokonaan paitsi keittiön tiskit jäi vajaaksi. Oli ihana nähdä mummoa ja heidiä. Meillä oli keskenämme mukavaa. Vähän vakaviakin asioita puhuimme. Selvis myös miksei mummo ollut lähettänyt synttäri ja joulu rahaa postitse. Hänellä oli väärä osoite :( no nyt hän antoi 40€ mikä oli ihan tervetullut lisä. Selvis myös miten vakava rintasyöpä mun tädillä oikeasti on. Toivoni hänen elämisestä pitkään sai pahan iskun. Sain myös tietää että mummo omistaa nyt sukuhaudan johon me kaikki päästään lepoon kun aika koittaa vuosien päästä.

Kesä 2017

Elikä nyt on jo 9.6.2017 ja tän kesän tapahtumista olen missannut jo japanilaisenpuutarha festarin, sotilasparaatin, suomi 100v lentoshown, siivouspäivän, taloyhtiöni talkoot, skandinavisten kuninkaallisten käynnin helsingissä, maailmakylässä festarit, kolme leffateatteri käyntiä, linanmäen suomi 100 yhteislaulut, ym. Eli paljon tapahtumia. Miksi en ole sitten mennyt niihin, yksinkertaista. Olen joko nukkunut, taikka istunut toimettomana sisällä asunnossani. Koko toukokuun oisin voinut tehdä paljon pihahommia mutta ei, olin sisällä ja keskityin kodin ylläpitoon mikä menikin päin mäkeä. Minulla on edelleen istuttamatta kesäsipulit jotka ois pitänyt istuttaa jo toukokuun puolessa välissä, samoin kesäkukkasiemenet. nyt olen ostanut pensasmustikka pensaan, raparperijuurakon ja jättisamenttikukkia jotka kaikki on odottanut jo aikansa istuttamista. Ja olen myön hankkinut ruohotrimmerin sillä inhosin viime kesänä ruohonleikkuuta taloyhtiön ruohonleikkureilla, mutta en ole vieläkään onnistunut kasaamaan ruohontrimmeriä taikka lataamaan akkua tähän. Olen vain istunut kuin idiootti sisällä vaikka säät ois sallinut ulkona istumisen. Minulla on myös bussilippu jolla pääsisin minne tahansa helsinkiä menemään ja vaihtamaan maisemaa, mutta en ole vaan tehnyt sitä. Olen liian sohvaperuna. Olen sohvaperuna. En jaksa edes katsoa telkkaria taikka pelata playstationia vaikka minulla on niitä jopa kolme konsolia ja kaikki mahdolliset final fantasy playstation pelit!

Seuraavia tapahtumia ois tarjolla tänä viikonloppuna: helsinkipäivä 2pv juhla ja sambakarnevaalit. Huomenna ois tarkoitus saada piha kuntoon ennen kuin menen katsomaan sambakarnevaaleja. Sunnuntaina ois tarkoitus nauttia ekasta helsinkipäivästä ja ottaa aurinkoa taikka käydä terassilla :)
Maanantaina on sitten toinen helsinkipäivän vietto ja silloin tulee radio novan konsertti kaisaniemenpuistossa, tuona päivänä minulla on myös yksityis fysioterapia. Ei hitsi, kaikki on katsomassa kaisaniemenpuistossa suomi 100v lentonäytöstä ja mä istun kotosalla. Siis ihan kaikki, jopa ne kaverit jotka sanoi etteivät mene sinne.

Pitkävaari sairaalassa

Juu elikä pitkävaarini eli äidinisä on joutunut sairaalaan pahojen raajojen turvotuksen vuoksi ja sydämen vajaatoiminnan vuoksi. Eikä tämä ole eka kerta kun pitkävaari on joutunut jättämään vilman eli koirani yksin ku on joutunut ajamaan itse porvoon sairaalan päivystykseen. Nytkin Vilma oli 11h yksin sisällä. Olen myös kuullut että kun pitkänvaarin kunto alkoi heikentyä niin saattoi mennä viikko taikka jopa kaksi kun koirani ei päässyt metsään kävelylle tai millekkään kävelylle. Koirani meni siis pitkällevaarilleni pitkäaikaiseen hoitoon ja lopulta tälle omaksi kun itse vietin 10kk psykiatrisessa sairaalahoidossa. Koirallani on siel sipoossa 5000m2 tontti missä olla eli kyl sillä on kaikki hyvin, mutta pitkävaari ei pysty hoitaa koiraani enää. Tämän sairaala reissun myötä, pitkävaarini tuskin pääsee enää menemään kotonaan yläkertaan omaan makuuhuoneeseen. Pitkällävaarilla ei ole vettä, lämmitystä taikka kunnon hygienista kotia missä asua. Puuhellal lämmittää asuntoa talvisin ja siltikään sisällä ei ole kuin +15 astetta. Kävelyt metsässä ei onnistu kun pitkänvaarin jalka ei nouse enää paljoakaan maasta. No mut kuitenkin eli lyhyesti vaarini on tosi huonos kunnos ja ei pysty kunnol hoitaa koiraani. Joten koirani tulee tänä kesänä minulle takaisin. Joko tosi pian taikka viimeistään loppu kesästä. Jos en kykene hoitaa vilmaa niin joudun luopumaan hänestä ventovieraaseen kotiin. Ongelman ydin on siinä että minä painan 152,7kg ja vaikka teen päätöksiä muuttaa elämäntapojani niin en onnistu niissä edes yhtäpäivää.

Eli minä painan tällä hetkellä 152,7kg, pystyn kävelemään vain yhden bussipysäkki välin kerralla ja hitaasti. En ole läheskään siinä kunnossa että voisin hoitaa itse koiraani. Olen saanut naapuriltani lupauksen ulkoiluttaa koiraani jos olen esim kipeä tai en jostain syystä kykene viemään itse ulos. Olen tästä kiitollinen, mutta jos en kykene itse ulkoiluttaa koiraani niin miten voin hoitaa sitä. Minun on saatava säännöllinen ulkoilu-, liikunta-, päivä-, ja kävelyrytmi jos tahdon onnistua koirani hoidossa. No yksi mikä tehtävä olen saanut pistää rytmilliseksi on ruokailu ja kaloreitten määrä. Eli kuten aiemmassa kirjoituksessa kirjoitin, joka päivä pitäisi syödä 2000kcal ja juoda 2L vettä. Tänään otin veden juonti sovelluksen kännykkääni. Tosin siinä on että pitäis juoda 3L vettä mut aloitetaan nyt 2L veden juonnista. Eilen ei kalori määrä täsmännyt, eikä varmastikkaan tänään ku söin viisi suklaapatukkaa. Eli törkeästi sabotoin omaa ruokailuani ja laihtumista sekä mahista saada vilma takaisin.

Mulla on niin pinttyneet arki tottumukset, huonot sellaiset, että elämä menee vain ohi. Elämäni päivästä toiseen on vain istumista nojatuolissani ja läppärin äärellä olemista. No nyt kesäisin istun pihallani mutta silti läppärin äärellä. En virkistä itseäni edes kirjoilla tai playstation peleillä tai edes katsomalla elokuvia telkkarista. Istun vaan ja käyn päivän aikana tauotta facebookin samoja postauksia läpi yhä uudelleen ja uudelleen. En kehitä itseäni. En siisti asuntoani, taikka sisusta sitä. En urheile taikka liiku. En leivo kevyitä herkkuja taikka kokkaa kunnon monipuolista ruokaa. En käy siskollani. En käy kavereitteni kotona käymässä. En maalaa taikka piirrä. En hoida pihaani. En opiskele taikka käy kursseilla. En osallistu ilmaistapahtumiin mitä kaupunki järjestää. En osallistu festareille. En käy uusissa paikoissa. En valokuvaa. En tee yhtään mitään vaikka ainoa asia mitä minulla on, on aikaa, voin tehdä mitä tahdon. Olen liian monta vuotta ollut näin elikä liikaa vapaata aikaa. Minulla on kaikki päivät vapaata aikaa, ei velvotteita, ei sääntöjä taikka rajoitteita mitä en sais tehdä, ei säännöllistä päivärytmiä, ei koulua taikka työpaikkaa, ei velvoitetta nousta aamuisin ylös, ei yhtään mitään, vaan vapaata aikaa. Tälläinen tilanne minulla on ollut sitten vuoden 2010 alusta asti. Kuten psykiatrisen poliklinikan lääkäri on minulle sanonut, minun pitää ottaa rauhallisesti ja antaa itselleni aikaa toipua koettelemuksistani. No nyt mulle vieläkin sanotaan että pitää ottaa rauhallisesti ja viel pari vuotta toipua. Tämä "ota rauhallisesti" on koitunut ongelmakseni. Alussa en onnistunut siinä mielen tasolla ja sit en onnistunut siinä fyysisesti, ja sit onnistuin siinä kummankin tasolla oikeen 100% teholla. Olen siis sohvaperuna paitsi että olen viel lötkömpi. Sosiaalisuuteni on ainut mikä on tallella. Pystyn keskustelemaan ihmisten kanssa hyvin, mutta koska olen tänä päivänä tosi epäsivistynyt ihminen niin en tiedä mistä muut puhuvat taikka mistä itse puhuisin. Olen kuin eräs tuntemani ihminen eli ei osaa puhua muutakuin siitä mitä omaan arkeen kuuluu. Eli minun tapauksessa lapsuuden perheeni, pihani ja naapurini. En katso uutisia joten en tiedä mitä maailmalla tapahtuu paitsi kuninkaallisten osalta ja vähän länsi suurvallan presidentin Trumpin töppäilyjä ja älyttömyyksiä.

Eli kun minulla on aikaa niin luulis sitä voivan keskittää kaikki tarmonsa liikkumiseen ja terveyden edistämiseen jotta saisin vilman itselleni ja voisin todellakin huolehtia hänestä. Mutta ei. En saa itseäni liikkeelle taikka aloittamaan uusia asioita. En kuuntele kehoa iltaisin kun sitä väsyttää vaan haluan robottimaisesti jatkaa netin selaamista vaikka minulla ei ole mitään syytä olla koneella. Ja tämäkin on totta, minä olen koneella vaikka minun ei tarvitsisi taikka minulla ei ole mitään tehtävää tai tekemistä missä tarttis olla läppärin äärellä. Tuhlaan vaan aikaa siinä. Elämäni menee hukkaan enkä edes tajua sitä! Olen varmaan kirjoittanut jo aiemmin tähän blogiin siitä miten jo 11v lähtien olen istunut paikallani tekemättä mitään, vain haaveillut. Kirjoitin myös miten suurin osa elämästäni on mennyt sisällä kotonani istumassa paikallaan eikä mitään tehden tai koeten. No sitä on jatkunut tähän päivään asti. Monet muut ikäiseni ovat kokeneet paljon elämässään ja täten ovat luonteeltaan värikkäitä, hauskoja, humoristisia, spontaaneja, elämästä nauttivia, ym. He ovat myös kokeneet festareita, ulkomaan matkoja, perheen lisäystä, häitä, romansseja, harrastuksia, ravintolailtoja, uudenvuoden matkoja, risteilyjä, opiskelu kämppiä, kämppäkavereita, illanviettoja kavereiden kesken, kummiksituloa, tädiksi/sedäksi tuloa, vapaaehtoistyötä, tapahtumien avustamista, protesti marsseja, extrem urheilulajeja, laskettelulomia, luonnossa tapahtuvia matkoja, veneilyä, ym. Yksi asia, mikä on suuri, useimmilla heistä on työpaikka ja siten rahaa käytössä. Olin minäkin töissä ennen sairastumista. Olen ollut työtön ja siten myös köyhä jo 7½ vuotta. Nyt olen järjestänyt alkaen tästä vuodesta niin, että saan edes vähän rahaa tekemällä omaishoitajan lomitusta eli max. kolme päivää kuussa ja myymällä näin kesäisin kukkia joita olen kasvattanut. Minun pitää vaan kuntouttaa itseäni ja lähteä kävelemään joka päivä kolmesti puolen tunnin lenkki. Minun pitää myös kuntouttaa itseäni sen verran että alan nyt välittömästi tekemään yksityisen fysioterapeutin antamia liikkeitä aktiivisesti päivittäin jollen jopa pari kertaa päivässä, sillä ylihuomenna on 5/10 käyntikerta eli puolet käytetty mutta merkkejä toipumisesta ei ole. Minun pitää tehdä tarkka suunnitelma mitä teen ja milloin teen. Ongelmaksi muuttuu kaikki spontaaniset jutut eli yllätys muutokset jotka aina saa mieleni solmuun ja lamaannun pitkäksi aikaa pois arkirytmistä. Minulla on enää 5vk saada selkä pysyvästi kuntoon. Laihtua voi ohessa.

Olen ollut laihdutus kierteessä jo monta vuotta. Jos tänä päivänä en syö, niin painoni ei nouse-dieetillä, mikä on oikeasti tehnyt mulle vaan hallaa. Ja sen vuoksi en laihdu jos en syö vähemmän kuin 1200kcal eli nyt on erittäin tärkeää että saan kehoni perusenergia kulutukseni nostettua sinne 2000kcal rajalle. Jotta voin sitten alkaa laihtumaan kun syön -500kcal vähemmän joka päivä. Mikä sitten on suunnitelmani? Ehkä parempi että luon semmoisen ihan omalle excel tiedostolle. Ja merkkaan sinne jokaisen päivän mitä on olemassa, jotta tiedän milloin tsemppaan ja milloin rentoudun.

2000kcal/pv ruokavalio ja 5-6 ateraa/pv

Pitkästä aikaan taas täällä. Elikä olen nyt käynyt kahesti syömishäiriöpoliklinikalla lääkärin vastaanotolla. Ekalla kerralla sain tehtäväksi tehdä ruokapäiväkirjaa, jota olin myös tehnyt jo 1kk ajan ennen ekaa käyntiä. Jatkoin ruokapäiväkirjan tekoa, mutta kuukausi oli huono kun rahat loppui jo kuun puoles välis ja tunsin oloni tyhjäksi kun en päässyt syömään suuria määriä yhtä usein kuin olin tottunut. Söin kyllä paljon, mutta ahminta tunne ei koskaan toteutunut. Kyl siel oli 6 muffinia + 1L kermajäätelöä mut en kokenut ahmineeni mitään, vain syöneeni tottumusteni mukaisesti. Minä siis syön tosi tosi ja viel kerran tosi nopeasti ja syön tosi paljon kerralla, joten minun on vaikea kokea ahmintaa sillä perus ruokailuni on tosi pielessä ja väärinopittua. Nyt tosin on aika muuttaa tilanne ja toinen käynti syömishäiriöpoliklinikalla johti uuteen koko kesän kestävään ruokailu muutos tehtävään. Elikä lautasmalli 2:lla pää ruokailuilla, 5-6 ateriointi per päivä, 2000kcal per päivä, päivärytmi oikeaksi, ruokailuille vaki ajat (klo 8, 11, 14, 17 ja 20), kirjanta kiloklubiin joka päivä, liikuntaa joka päivä, 1½-2L vettä joka päivä, ja ruokien pitää olla monipuolisia. Näin minun tulee syödä 2½kk ennen kuin ahminta-syömishäiriörymä alkaa elokuus puolesvälis.

Pääsin ahminta syömishäiriöisten ryhmään joka alkaa elokuussa. Minulle selkeytettiin että on olemassa syömishäiriöissä kahdenlaista runsas syömistä häiriötä. On olemassa ahminta ja ahmimis häiriöt. Ahminta häiriö ilmenee ylipainoisilla ihmisillä ja ahmimis häiriö anorektioilla ja bulimikoilla. Eli mun äidillä on nuoruudessa ollut ahmimishäiriö ja mulla taas ahminta häiriö on ollut koko iän. Aina ala-asteesta lähtien. Mutta siitä olenkin jo kirjoittanut tänne blogiin. Tarkennukseksi viel kerron sen mitä erikoislääkäri syömishäiriöpoliklinikalla kertoi minulle. Minulla on psyykkisiä syitä ja traumoja syömiseni taustalla. Suurimmat ongelmat johtaa aina lapsuuden ajan äidin ja isän käytöksestä. Äiti söi, mutta koska hän ei ollut langanlaiha niin isä haukkui häntä läskiksi ja haukkui häntä pahasti aina kun hän söi, oli se sitten salaatinlehti leivän päällä, tämä sai äidin purkamaan ahdistustaan syömällä salaa lohtu ruokaa, tämän tavan hän opetti minulle tarjoamalla herkkui myös minulle aina kun itkin, opin myös usealta sairaala käynniltä lapsuudessa että palkkio usein olikin jäätelö taikka possumunkki, yksinäisyyteen syötiin kanssa, ja väsymykseen, opin piilosyömään ala-asteella ku isä alkoi haukkua minua läskiksi vaikka olin normi painoinen, lohtu söin tuolloin, isä haukkuu minua ja kommentoi tänä päivänäkin syömisiäni oli se vaikkapa vain yksi paahtoleipä, hän on siirtänyt agressiivisen käytöksensä äidistäni minuun, tämä tapahtui kun olin lukiossa ja isä erosi äidistä, isällä ei ollut enää kohdetta jota haukkua joten hän alkoi tuolloin oikeen toden teolla kohdella minua paskasti, ja kuten kaikki kiteytyi yhteen vkl ku isän rakkauden kohde oli jättänyt hänet ja isä oli itsetuhoisella päällä, päätin mennä seuraksi jotta isällä olisi joku tuki, väärin tehty sillä isä ei puhut erosta vaan haukkui minua pelkästään koko kaksi päivää mitä olin siel, viimeisellä kävelylenkillä isä kehui siskoani suskia, ja puhuttiin hyvää ihmisistä mut sit ku tuli mun vuoro niin ainoa asia mitä isä sanoi oli "sanotaan että oot mun tytär ja jätetään asia siihen", siis olin auttanut juuri 2vrk itsetuhoista isää ja niellyt kaikki haukkumiset mitä hänen suustaan tuli minua kohtaan ja vain puhunut vain kohteliaasti ja ymmärtäväisesti takaisin ja hän ei edes tuosta voinut sanoa mitään hyvää minusta, hän kohtelee minua tosi paskasti kun ollaan kahdestaan, samoin nykyistä kumppaniaan mutta heti kun tulee joku toinen henkilö paikalle niin muututaan joko mykäksi taikka vitsaillaan pilkaten samalla muita tai ollaan yllättäen hyvätuulisia. Isäni ei ole osannut puhua minulle mistään muusta kuin painostani viimeiset neljä vuotta, vaikka kertoisin muista jutuistani hän on kuin ei olisi kuulevinaan, häntä kiinnostaa vain jos laihdun, ja kerrankin olin laihtunut 4kg ja hänestä se ei ollut tarpeeksi, minun olisi pitänyt laihtua samassa ajassa 40-60kg ja nyt kyseessä on aikaväli 2-3kk. Tämän kaiken hän perustaa siihen että hän itsekkin pystyy laihtumaan 4-8kg kuukaudessa. Mutta hän ei tajua että hän on itse kusipää tuona aikana sillä hän ei syö lähes mitään, kaksi leipää päivässä, on ärtyisä ja agressiivinen, nukkuu huonosti, haukkuu kaikkia, tuhlaa rahaa, ym. eli on täys paskapää. On kuulemma isässä positiivisia puolia mutta hän ei ole näyttänyt yhtään näistä minulle. Suvunkin edessä minun pitäisi olla vain hiljaa ja kadoksissa, jos puhun, isä haukkuu ja käskee pitää turpani kiinni, mutta koska en ole kuin äitini joka poistui aina paikalta itkemään muualle, vaan minä sanon takas ja kerron kaikkien kuullen mitä mieltä olen isän käytöksestä ja kohtelusta. Huomautan myös muille miten hän on minua kahden kesken kohdellut, ja tämän kaiken takia syntyy riita, ja isä tekee nopean lähdön pois vierailulta, sillä hän ei halua näyttää paskiaiselta muiden edessä, mutta heti kun olemme kahden paska kohtelu jatkuu, vaikka huomautan että hän oli se joka aloitti haukkumisen, hänen mielestään minun ei kuulu käyttäytyä noin, ja kun huomautan saman asian hänelle niin alkaa itkuraivo jolloin hän yrittää syyllistää minua, hän purkaa sieluaa ja vaikka tajuan että hän haluaa vain nähdä sukulaisiaa koska hänellä ei ole muita ja hän on yksinäinen ym. niin näen hänen läpi, hän puhuu vain itsestään eikä ota vastuuta siitä että kohtelee ihmisiä epäpuollueellisesti. Kyl mua käy sääliksi isää kun hän itkee, sillä harvoin hän itkee, mut hän ei ole minään näinä vuosina oppinut että jos haukkuu toista niin lopulta tämä tieto kantautuu muillekkin tiedoksi, hän on oman soppansa keittänyt, ja sitä paitsi milloin minä opin antamaan periksi siitä toivosta että isä muuttuisi, olen yrittänyt jankata hänen päähänsä ettei ihmisiä kohdella paskasti siis jo 5-vuotiaasta lähtien, oikeen kunnolla aloitin 9-vuotiaana kun hän alkoi haukkua minua pahasti ja alkoi kohdella minua aikuisesti. Isä ei vaan muutu, hän kohtelee siskoani hyvin ja muita sukulaisia sekä sisaruksiaa, mutta jostain syystä hän kohtelee minua yhtä paskasti kuin kohtelee äitiäni, ja kuten hän on maininnut minulle aiemmin niin olen ihan yhtä läski kuin äitini ja yhtä syöppö, olen ihan kuin äitini, sama läski, no ehkäpä tämä johtuu siitä kun isä näkee minut niin hän näkee äitini sillä meitä luulaan usein siskoiksi taikka sanotaan että ollaan selkeästi äiti ja tytär, niin saman näköisiä. Kauniita mutta läskei. Muistan myös ekan kerran kun isä huomautti minulle veden juonnista "taas sä juot", ihan kuin olisin juonut limsaa pari litraa taikka syönyt herkkui vasta äsken. Vedessä ei ole kaloreita ja siksi isä hyväksyy tämän juonnin vain silloin kun hän itse uskoo minun todellakin juovan vettä. Ja tämä tapahtuu harvoin.

No niin tuli sit purettua ajatuksia enempi kuin luulinkaan. No 20min viel ja sit uus syönti kerta. Ulkona on +5 mutta sääennusteen mukaan tuntuu kuin -0 astetta ois. Päätäsärkee. Otin tosin särkylääkkeen aamulääkkeiden kanssa. Tänään on suunnitelmissa posti, psyk.pol, kela, kodin siivous, puutarhatyöt, kaupassa käynti.

helsingin kaupungin sosiaaliviraston fysioterapia käynti

Eli jee, mul oli aika fysioterapeutille. Ja siin olikin se ainut jee sen lisäksi ettei minulla ollut aikaisempaa taliaivo fysioterapeuttia vaan sain uuden. Huonompi uutinen on että hänkin on aivan resurssi ohjeistusten piirittämä. Hän sentään kuunteli ja kirjoitti asioita hyvin selkeästi, ymmärsi mistä kiikastaa kun kerroin tilanteeni, hän myös selkeästi tutki selän ja lantion liikkuvuutta. Hän kirjoitti myös papereihini että annettu uudet ja lisä pienois liikkeet keskivartalon vahvistamiseen, mutta aikajanallisesti yhä enempi tehottomiksi jääneet liikkeet eivät ole edistäneet liikkuvuuden parantumista. Pitäisi harkita tehokkaampaa hoitoa. Tukikenkiä en saanut, neuvot miten ja mistä voin ostaa tuetut pohjalliset kyllä sain, suosituksen saada apuvälineitä sain joten matka jatkuu vapun jälkeen kontulaan. Sain listan hyödyttömiä liikkeitä lappuselle ja niiden teko alkaa heti 1.5 maanantaina. Siis voin saada selkäsäryt pois tekemällä yksinkertaisia liikkeitä kolme kertaa päivässä, plus käymällä vesijuoksussa ja kuntosalilla pari kertaa viikossa. Eli nyt 1.5 lähtien otan tehtäväkseni saada kävely kuntoni ja liikkuvuuteni takaisin.

Syömishäiriöpoliklinikka

Olen saanut ajan syömishäiriö poliklinikalle 3.5.2017. Olen pitänyt ruokapäiväkirjaa sitten 22.3.2017 ja se ei näytä säännölliseltä, tasapuoliselta eikä normi kaloriselta. Saa nähdä mitä kaikkea sanomista tulee kun näytän ruokapäiväkirjani heille. Ehkei kuitenkaan hyvää sanomista. Syöntimääräni ovat suuria. Ja samoin tekemäni ruoka määrät. Esimerkiksi nyt tein 20L simaa vapuksi, mikä on paljon. Teen aina jätti kattilallisen keittoa ruoaksi. Nyt tänään olen tekemässä kaalilaatikkoa mistä tulee hemo annos ruokaa. Vapuksi ajattelin munkkien, tippaleipien ja siman lisäksi tehdä viel sitruuna juustokakun, mikä on aivan liikaa. Ajattelen kuin kotitalousäiti vaikken olekkaan itse äiti taikka ison talon emäntä. Pienin juomalasi mitä minulla on on 3,5dl ja isommassa 6dl tilavuus. Opin jo ala-asteella isoihin laseihin ku äiti siirtyi isoihin muovi laseihin. Syy jottei tarttis nousta aivan heti hakemaan lisää. Meillä oli tapana huutaa olkkarista äidille keittiöön joskos tois juotavaa, melko myöhäiselle teiniälle asti. Vasta vanhempien eroaie sai lopettamaan juotavan pyytämisen. Tai käskyttämistähän se oli, käytettiin törkeästi hyväksi äitiä. No mut kuitenkin tuo oli samaa aikaa ala-asteella kun opin syömään puol litraa jäätelöä kerralla. Aluksi syynä jäätelöpakkauksiin oli niiden edullisuus verrattuna irtojäätelöpuikkoihin ja tuutteihin. Alussa otettiin pienet annokset 2cm viipaleita. Sit nähtiin miten äiti söi suruunsa ja ahdistukseensa sekä yksinäisyyteensä isompia annoksia. Haluttiin saman kokoiset annokset. Siten annoskoot isontuivat kerta toisensa jälkeen, kunnes yks päivä huomasi syövänsä salaa yks tai kaksi jäätelöpakettia itsekseen. Ja vielä syövän nopeasti ettei jäis isälle kiinni ja sais samaa haukkumista kuin äiti sai. Itse pää ruokakoot olivat jo lapsuudesta asti isoja sillä olin niin liikunnallinen lapsi että vanhempiani käskettiin syöttää minua ja siskoani koska olimme kuin luurankoja muihin lapsiin verrattuna. Söin hyvin ja terveellisesti aina eskariluokalle asti. Siellä yks hoitaja ei voinut ymmärtää että olin yli liikkuva lapsi ja söin myös reippaasti. Hänestä lapselle riitti kolme pinaattilettua, tl hilloa ja rkl salaattia viemään nälän. Kun saimme itse ottaa ruoan otin normi verran mitä muissa paikoissa söin ja kotona, hoitaja kutsui minua ahneeksi ja syöpöksi. Lopulta en saanut mitään syötäväksi, vaan jouduin odottamaan että muut ottavat ensin ja sitten minä saisin, mutta toinen hoitaja oli laskenut väärin ja en saanut mitään. Minulla oli koko päivä nälkä nimittäin hoitaja jatkoi samaa rataa ruoan rajoittamista minulta. Kun äiti haki minut eskarista ja ihmetteli itkuani ja väsymystäni, niin kerroin etten ollut saanut ruokaa kun uus hoitaja ei antanut. Äiti ei kuulemma saanut mitään tolkkua tähän hoitajaan, sit isä tuli ja teki lopun hoitajan työstä. Lasta ei kuulemma saanut pitää nälässä ja ruokaa oli annettava joka aterialla. Muistan monesti kärsineeni ahdistuksesta siitä että riittäisikö minulle ruokaa tänä päivänä ja estettäisikö minua jälleen syömästä. Eskarin johtaja ymmärsi minun tilanteeni vasta kuin sosiaalihuollosta soitettiin että emmekö ruoka lasta, lapsi nääntyy päiväkodissa ollessaan. Mutta tuolloin alkoi minun ekat ahdistukset ja pakkomielteet kohti ruokaa. Ruokajonoista on tullut kirous elämääni, minun on aina päästävä jonon eteen, vaikka muu elämä kärsisi siitä. Kouluissa en ole jäänyt juttelemaan kanssa opiskelijoiden kanssa, vaan juossut ruokajonoon, jäin paljosta vaille. Lukiossa inhosin sitä että reppu piti viedä eka kaappiin ennen kuin sai mennä ruokajonoon. Se ahdisti. Ja tuolloin otin tavallaan ruokajonoon pääsyn kisana, jo puol tuntia ennen ruokatunnin alkamista aloin keskittyä vain syömään pääsemiseen. Oppi meni harakoille tuolloin. Nyt aikuisena ei ole tuota ongelmaa, ei ole varaa ruokaloitten ruokiin vaan otan aina omat eväät mukaan. Töissäkin minulla oli eväät, en mennyt ruokaloihin syömään paitsi viimeisessä työpaikassa roihuvuoren vanhustenkeskuksessa. Ja sielkin jouduin hotkaisemaan ruokani. Nykyään syön suruun, tylsyyteen, tekemättömyyten, vain koska ruokaa on, yksinäisyyteen, koska minulla on tarve säädä mömmö ruokaa suu täyteen, janoon, suun kuivuuteen, energian laskuun, huonoon oloon, väsymykseen, tyhjään vatsaan, ahdistukseen, jotten purisi kynsiä, jotten heräisi yöllä, herkutteluun, pelkoon etten saa tälläistä herkkua enää, ruokaa vaille jäämis pelkoon, ect. Eli on monta erinäistä syytä miksi syön. Vaikeinta ruokatavoissa on tottumukset joita minulle on kasaantunut sitten eskarin. Nyt aikuis iällä olen vuorostaan tottunut ostamaan herkkuja kaupasta, en osaa lähteä kaupasta ilman jonkinlaista herkkua. Tänään matkaani lähti 3pkt twix suklaa patukoita. Toisaalta käyn jatkuvasti jääkaapilla etsien syötävää. Minusta tuntuu ettei siel ole syötävää vaikka jää-viilekaappi ois täynnä syötävää. Syy on yksinkertainen, ruoka pitäisi valmistaa, on raaka-aineita muttei valmista ruokaa. Tämän takia minulla menee vanhaksi jatkuvasti erinäinen määrä ruokia. Nytkin minulla on jääkaapissa ollut 2pkt jauhelihaa jo viikon ajan enkä vieläkään ole tehnyt siitä kaalilaatikkoa. Sama käy esim. vihanneksille ja jäävuorisalaateille. Lopulta ne päättyvät roskiin. Ja vain koska ne eivät ole suoraan syötäviä pika tai valmis ruokia.

EI HITTO

Siis oikeesti. Ok sain paljon tehtyä tänään. Sain käytyä heti aamusta lääkärin vastaanotolla, sitten menin kelaan, sielt psykiatriselle poliklinikalle ja sieltä sosiaalitoimistoon ja kaiken kukkuraksi viel hesburgeriin syömään.

Lääkäri ei mennyt lainkaan niin kuin ajattelin. Selän tutkimus oli suppea, ei sanonut mitään lihaksiston kireydestä, totes vaan useaan otteeseen että fysioterapeuttien liikeohjeistukset on todettu hyväksi ja toimiviksi. Ei harkinnut edes OMT lääkäriä, ei edes tiennyt mikä se oli. Osteopaattia ei harkinnut, sanoi vain ettei voi muutakuin fysioterapeuttilähetteen tehdä, ja sen hän oli jo tehnyt. Positiivista oli että lääkäri kirjoitti minulle kipugeelin ja uuden kipulääkkeen resepteinä, jotta jatkossa saan ne perustoimeentulon kautta lääkemaksusitoumuksella. Röntgen lähetteen hän laittoi minusta, sen menen ottamaan huomenna. Muuten oli kyllä pettymysten pettymys koko käynti. Olin laittanut kaiken toivoni siihen että saan selkäni nopeasti kuntoon jotta voin aloittaa liikunnan ja laihtua ja saada peruskunnon takaisin. Mutta turha toivo.

No turhan lääkäri käynnin jälkeen menin kelassa käymään. Ajattelin että meen aamusta vain viemään perustoimeentulotukihakemukseni heidän postiluukkuun. Mutta kun tulin paikalle kello oli vasta 8.52 ja kelan eteen oli muodostunut pieni jono. Jonotin ja sain nuron 109 (numerot alkoi 101), ajattelin vain kysäistä odotusaulassa olevalta työntekijältä mihin voin jättää kirjekuoren mutta asiaa alettiin käsitellä samantien. Katoimme yhdessä hakemustani ja sit hän kysyi olenko vielä tämän kela uudistuksen myötä käynyt virkailijallamme, sanoin ei ja heti hän oli että ois hyvä päivittää tilanteeni kelalle jotta perustoimeentulotuessa osataan paremmin huomioida asiani. No todettiin ettei ollut pitkä jonotus minulla joten odotin. Sain myöhemmin kuulla että edellisenä päivänä oli ollut 90 ihmistä jonossa, joten oli hyvä juttu että tulin aamusta. Sain myös kehuja hyvin tarkoista liitteistä ja valmiista laskelmista. Lupasivat antaa päätöksen 10 päivän sisällä ja vastauksen tulevan postitse. Yksi yllätyskin mahtui kela käyntiin, minun hoitotuki päätös oli umpeutumassa tän kuun lopussa. Kela muutosten vuoksi, en ollut saanut ilmoitusta sen päättymisestä. No ei muuta kuin kelan jälkeen malmin psykiatriselle poliklinikalle pyytämään c-lausuntoa ja lääkkeiden uusimista. Mielenterveys sairaanhoitaja soittikin minulle kun olin myöhemmin kotona ja antoi ajan uudelle lääkärille c-lausuntoa varten. Minun pitkäaikainen lääkäri on lopettanut, ja minun hoitoryhmässä ei ole vielä omaa lääkäriä, vain sijaisia, ja juu sijaisia monikossa.

No selkä särkyisenä menin sitten malmin sosiaalitoimistolle anomaan vammais kyytipalvelua 7.kerrokseen. Sain tylyn vastaanoton, mutta lopulta sain rauhassa täyttää hakemusta. Tämä tyly ihminen oli tosin kadonnut jonnekkin vaikka hänen piti tulla hakemaan lomake kun olin valmis. No saimpa sitten mukavan ihmisen auttamaan ja lopulta jäi hyvä mieli. Tämän jälkeen menin burger kingiin, tiedän ettei auttanut minua laihtumaan, mutta meninpä nyt kuitenkin. Ja sitten kotio saadakseni vain huomata että olin kokonaan unohtanut varaamani cd x 3kpl lainaamisen eilen. No onneksi sain annelta kyydin myöhemmin, sain kyydin myös kauppaan. Mikä oli hyvä homma sillä on siman teko aika!!! Perjantaina pistän siman alulle, kaksi 10L ämpäriä!!! Toivottavasti pullot riittää!

2.Pääsiäispäivä

Tänään heräsin klo 5.55 aamulla ja nousin ylös virkeänä. Aloin tehdä kelan perustoimeentulotuki hakemusta ja klo 11 olin valmis, koko paketti liitteineen ja lisä selvityksineen kasassa. Tämän jälkeen jatkoin läppärillä työskentelyä ja tein liikunta ohjeita joita otan käyttööni. Suunnittelin mm. kävely reitin vanhojen kävelyreittien ohelle. Tein verryttely ja venyttely ohjelmat, kuntosali ohjelman sekä vesijuoksu ja uinti ohjelmat. Sit tulikin kutsu syömään ystäväni luokse tähän samaan naapurustoon. Hyvät jutut tuli jutusteltua mutta edelleen huoli koirani Vilman menettämisestä oli mielessäni. Nyt alan tekemään vammais kuljetuspalvelun hakemukseen liitettä. Liite tehty.

VILMAN MAHDOLLINEN MENETTÄMINEN

Elikä nyt on menossa pääsiäis viikonloppu. Eilen lauantaina mun luona vietettiin pääsiäistä ja menin pitkästä aikaan vähän kävelee vilman kans, paskantamislenkki, jaksoin just vartin lenkin kun kävelin hitaasti ja vilma pysähteli paljon. Kun kerroin äidilleni ja siskolleni siitä miten näin unta että syksyllä Koirani vilma oli tullut takaisin minulle ja minä kävin puolen tunnin lenkin aamul ja illal, ja sit päiväl pyöräilin rauhallisesti tunnin vilman kulkiessa vierellä, sit tunti koirapuistossa ja sit kotio. Äitini ja siskoni sanoivat suoraan että ei tule onnistumaan jos olen tuolloin viel yhtä huonos kunnos kuin nyt. Ja siskoni sanoi suoraan minulle että jos kuntoni ja terveyteni ei parane niin vilma yksinkertaisesti menee ventovieraille pysyvästi. SE ISKI KUIN TIKARI. En halua menettää vilmaa, olen koko tämän ajan, ku vilma on ollut pitkällävaarillani, haaveillut vilman saamisesta takaisin, sydämeni kuuluu hänelle. Muistan kun hän oli pentu, muistan kuinka ihanaa oli ulkoilla hänen kanssa ja käydä koirapuistossa, se aika oli parasta aikaa vilmuskan kanssa. Pentuna opetin häntä pissaamaan ulos, hän osas jo hienosti pissata paperille sisällä. Vilman koko nimi on Vilma Pauliina Siik. Minun on nyt tehtävä kaikkeni että saan painoni putoamaan, ja saatava selkäni kävely kuntoon, sekä saatava peruskuntoni paremmaksi. Jotta voin saada vilman takaisin minun on kyettävä kumartumaan, kävelemään 1h ajan, olemaan hereillä klo 8-22, rajoittamaan ostosvimmaani jotta voin elättää vilman, saada hygieniani paikalleen, rajoitettava veikkaus palaamista, saada siivous säännölliseksi, totuttava ulkoiluun säällä kuin säällä, kyettävä hoitamaan puutarhaa, käydä kuntosalilla säännöllisesti varmistaakseni selän terveyden. Mun on vaan kyettävä tekemään kaikki toi. Homma alkaa sillä että huomenna teen talouslaskelman missä nään paljonko rahaa voin käyttää ja mihinkä, huomioiden säästöt ja vilman. Sitten teen huomenna perustoimeentulotukihakemuksen liitteineen päivineen ja vien sen ylihuomenna kelaan. Huomenna siivoan asunnon, ja pistän pionin siemenet likoamaan istutusta varten, haravoin pihani, kunnostan sekä pesen pyöräni, teen liikunta ohjeet ja suunnitelmat hyvin tarkasti, teen kolmen päivän ruoat valmiiksi annostellen ne rasioihin sekä käyn suihkussa, pesen hampaat tarkasti ikenet hoitaen, hoidan jalat ja varpaan kynnet kesäkuntoon, hoidan kädet, kynnet ja kynsien ympärysihon kuntoon laittaen pureskelu esto ainetta reippaasti, valitsen myös käsivoiteen jota alan käyttää säännöllisesti estääkseni kynsien pureskelua, ylihuomenna ostan kunnon viilan jolla alan hoitaa kynsiäni.

Rajatila diabetes

Elikä kävin tuolloin sokerirasituskokeessa pohjois-haagan terveysaseman laboratoriossa. Tulokset tuli, ja jos en nyt tee elämäntapamuutosta niin minulle saattaa puhjeta pahakin diabetes. Tosin koti mittauksilla (lainassa kaverini annen verensokerimittari) minulla on jojoileva diabetes, sillä silloin kun syön minun tyyliin niin verensokerit heittelee 3,5-9,8mmol/l ääripäästä toiseen. Normaali lukemia saan kun syön hillitysti ja tasaisesti pitkin päivää. Lainasin kans kirjastosta kaksi diabetes kirjaa, toinen opas kirja ja toinen oppikirja. Päätin tänään aloittaa terveellisen elämän, eilen söin viel vikan suklaa levyn. Siis kokonaisen levyn. Suunnittelen aina kaksi päivää kerralla mitä syön ruoaksi ja milloin. Ainakin tuolloin tiedän että voin syödä hyvällä omatunnolla päivän ruoat ilman että kalorit on päätä huimaavat. Väsymystä en viel osaa selittää mistä se johtuu, nukun nimittäin tosi paljon, ja olen aina väsynyt. Tänäänkin nukuin 5h tirsat aamupalan jälkeen. Paino pyörii siel samois lukemis eli n. 150,6kg. Olen tehnyt päätöksen että alan liikkumaan päivittäin. Tulen kävelemään päivittäin juna-asemalle asti mikä on noin 850m, josta sitten otan bussin taikka junan, on se sitten keskustaan menoa taikka vain suoraan kotio. Matkalla on kaksi bussi pysäkkiä joissa voin levähtää tarpeen mukaan. Tämän lisäksi voin jatkaa matkaani viel yhden tai useamman bussipysäkin väliä kun kuntoni on noussut. Tai sitten voin lisäksi kävellä pukinmäen juna-asemalle, mikä tekee yhteensä 2,3km. Näistä matkoista on hyvä aloittaa liikunta. Eilen vaihdoin makuuhuoneeni järjestystä siten että sain lattialle aukean tilan tehdäkseni selänkiertoliikkeitä mitä opin psykiatrisessa fysioterapiassa vuosia sitten. Kävin tuos eilen Relaxin opiskelija hieronnassa ja tämä hieroja kertoi että sen oikeen tuntee miten nikama on pois paikaltaan. Olenko minä sitten talven liukasteluilla vaurioittanut selkäni kunnolla ja pysyvästi? Pitäneen huomen aamul soittaa sairaanhoitajalleni ja pyytä että lääkäri pistää lähetteen röntgeniin. Tänään kuitenkin siivoan asunnon lopultakin siistiksi. Ja huomenna kokoa pihapöydän ja istutan pionit ruukkuihin. Tein myös laihdutus suunnitelman ja jos onnistun siinä, tai siis kun onnistun siinä niin olen laihtunut -20kg ennen 33-vuotis syntymäpäivääni :) Ja tässä aion onnistua ruokamuutoksilla ja liikunnalla.

Sokerirasitustesti

Tänään kävin sokerirasitus testissä Helsingin Haagan terveysaseman laboratoriossa. Aamulla mittasin verensokerin ennen lähtöäni ja se oli 7,2mmol/l ja saavuttuani kotiin se oli 3,5mmol/l elikä minulla on heittelevä verensokeri, niin yläkanttiin kuin alakanttiin. Testi meni seuraavanlaisesti: verikoe, litkun juonti, 1h odottelu, verikoe, 1h odottelu, ja verikoe. Sokeri litkua juotiin vain ½l eikä maistunut oikeastaan miltään, join alle minuutissa koko litkun, lopus vähän äklötti, ei muuta. Odottelu aikana minulle muodostui päänsärky, kamala jano, väsymystä ja ajoittain heikkoa oloa. Kun tulin kotiin aloin tutustumaan diabetesliiton sivuille ja huomasin että minulla on kaikki oireet jotka täsmää liian matalaan verensokeriin, ja olen saanut verensokeri mittaus arvoja jotka on alle 4,0mmol/l. Tää pistää mua miettimään onko mulla edes diabetes, pääsinkö sittenkin pälkähästä, ja eikö mun sittenkään tarvii tehdä elämäntapa muutos remonttia vaan saan jäädä tähän mis nyt oon? Kyl mä tiedän että on aika tehdä muutos jollen halua joutua siihen jamaan mistä ei ole paluuta. Diabetes ois ollut hyvä motivaatio mut jos sitä ei oo, niin mikä sit motivoi.

Diabetes faktoja

Eli diabeetikkona minun on todettava faktat mitä sen mukana tulee. Kirjoitin edellisessä kirjoitelmassa että tajusin kynsien pureskelemattomuuden tärkeyden. Eli koska olen pureskellut kynsiäni viimeiset 16-vuotta niin nyt en enää voi. Syy tähän on pienten haavaumien riski muodostaa pahoja haavoja ja kuolioita jolloin menetän sormet. Sama pätee varpaiden kynsiin. Eli en saa enää repiä varpaiden kynsiä taikka pureskella sormien kynsiäni, vaan ne pitää varovaisesti leikata aina lyhyeksi varoen ettei tee pieniä haavaumia. Myös jalkojen hoito on tärkeää jottei tule haavaumia jotka voi johtaa ambutioon. Toinen asia minkä tajusin että diabeetikoilla on elintärkeää että suu ja hampaat on kunnossa. Eli ihan hyvä että viikon päästä on hammashygienisti niin saa hammastiedostoihin diabetes 2 merkinnän niin pääsen helpommin hammaslääkärille. Ja minullahan on hammaslääkäri aika kahden viikon päästä jolloin päästää paikkaamaan ekat reiät. Sit on hampaat kunnossa. Minulla siis on 12 alkavaa reikää todettu vuosi sitten, tuolloin todettiin myös ien tulehdus koko suussa. Tänään tosin verensokeri arvot näyttivät hyviä tuloksia. Ystäväni lainas verensokeri mittariaan minulle. Tein muutoksen sokerirasitus kokeseen ja menenki huomen aamul testiin ja huomen perun 5.4 olevan sokerirasituskokeen.

Kuoleman tuomio 22.3.2017

Kävin tänään 22.3.2017 omalla terveydenhoitajallani Päivi S. terveysasemalla. Läpikäytävää listaa oli paljon: lääkkeiden uusinta, mahdollinen tyrä, inva taxin saanti lähete, tukiliivit, selän kuvaus, tukikengät, ravitsemusterapeutille aika, lääkärille aika, ym. Mitä me lopulta todettiin ja tehtiin yllätti minutkin. Sain lääkäri ajan 19.4.2017 koskien inva taxi matkoja ja selän tutkintaa ja muita tarpeellisia asioita, minulla todettiin alkava diabetes sillä verensokerini oli 9,3 mmol ja sain lähetteen sokerirasitukseen johon varasin ajan 5.4.2017, lisäksi hoitaja totesi että minulla on palleatyrä joka ei parannu muuta kuin laihduttamalla ja näitä ilmenee liikalihavilla ja osilla se on kipeä kuten minulla, näiden lisäksi saan kotiini henkilön joka arvioi mitä lisäapuvälineitä tarvitsen, verenpaineeni ja sokerini sekä kolesteroli arvot ovat pahasti ristiriidassa keskenään ja aiheuttavat yhdessä lisäoireita kuten rasvamaksaa ja tyrän repeämistä. Mulla meni terveydenhoitajalla 50min normin vartin sijasta. Terveydenhoitajani totesi vaan että nyt ollaan siinä jamassa että tajutaan ettei huonommin voisi mennä ja tajutaan että nyt on pakko tehdä täys käännös elämässä tai muuten ylittää sen viivan josta paluuta ei enää ole ja terveys pysyvästi vahingoittuu tai sitten saattaa kuolla.

Mietin vaan miten kerron äidille tai isälle tai suskille tämän. No tuli soitettua siskolle ja kerrottua. Ja jopa hän otti asian vakavammin kuin minä itse jolle kaikki tämä tapahtuu. Keskustelu puhelimessa meni ihan hyvin hänen kanssaan. Sit soitin äidille ja kerroin kaiken. Nyt äiti on matkalla tänne verensokerimittarin kanssa. Äiti tuli ja verensokerini oli 4,9 mmol eli vähän alakanttiin. Nähtävästi pelästytin äidin kunnolla sillä hän pelkää että kuolen ja itki pelosta. Äiti kysyi minulta useaan otteeseen tänään että olenko nyt niin pohjalla että olen valmis taistelemaan itseni terveeksi ja tekemään kaikkeni sen suhteen. Tunsin koko päivän etten ole viel aivan pohjalukemis tai vuorostaan en tuntenut faktojen iskeneen alitajuntaani viel. Mut nyt fakta että voin kuolla on iskenyt minuun kuin salama taivaalta. Ja siksi en saa unta. Tällä kertaa tulee olemaan uneton yö kunnon syyllä, sillä pelkään että verensokerini on aamulla aivan alilukemissa ja en selviä sairaalaan ajoissa ja kuolen siihen ja nyt. Tämä pelko saa minut itkemään. Kaikesta huolimatta mitä tänään päivällä paljastui niin söin iltapalaksi nami vohveli keksi pussin ja join lonkeron. En pystynyt edes saadessani mahdollisen kuolema tuomion sairauksieni vuoksi lopettamaan syömistä ja herkuttelua. Vanhat tottumukset ovat sitkeitä. Jos herkkuja on niin ne pitää syödä ja jos niitä ei oo niin pitää hankkia vaikka viimeiset rahat menisi. Nytkin suu kuolaa herkkujen perään. Kuten terveydenhoitajani sanoi, tarvitsen tarkat säännöt ja ohjeet sillä mikään muu ei toimi minun kohdalla.

Mitä minun pitäisi tarkalleen sitten tehdä? Minun pitäisi tutustua diabeetikon kiellettyihin ja sallittuihin ruokiin ja opetella diabeetikon ruokavalio, lääkitys ja insuliinimäärien vaikutus verrattuna verensokeriin. Minun pitäisi opetella myös terveellinen ruokavalio ja ruokien hiilarien, sokerien ja kaloreitten määrä eli opetella ruokien arvot kunnolla ja opetella syömään pienempiä määriä. Minun pitäisi opetella myös valitsemaan terveelliset ruoka vaihtoehdot asioidessani kaupassa ja syödessäni ulkona. Minun tulisi opetella alusta asti taas liikkumaan päivittäin ja säännöllisesti. Eli minun pitäisi venytellä päivittäin selkääni, niin taakse kuin eteen että sivulle venytystä, minun pitäisi myös tehdä kiertoliike venytyksiä selkääni sekä venyttää pakara lihaksiani päivittäin. Minun pitäisi myös aloittaa pieni määrä liikuntaa mitä tekisin pariin otteeseen päivässä. Eli kävellä pieni lenkki kolmesti päivässä ja tehdä koti jumppaa pienissä määrin. Siis heti kun rupesin kirjoittelemaan mitä liikuntaa minun tarttee tehdä, niin maistui pakkopullalta koko homma, ruokavalio muutoksista venyttelyihin meni hyväksytysti mutta liikunta ei vaan uppoa muhun. Mun pitäisi myös tutustua alusta asti verenpainetautiin ja sen sivuoireisiin ja seurauksiin sekä miten sitä voi itse hoitaa. Ja sama juttu kolesterolitaudista eli mitä kaikkea siitä voikaan seurata ja miten sitä tulisi hoitaa lääkityksen lisäksi ja mikä ruokavalio muutoksia tulisi tehdä. Ois hyvä tutustua myös veritulppiin, aivoinfarktiin ja keuhkoverentulppaan, myös sydänkohtaukset eritoten happivajauksen aiheuttamat sydänviat tulisi käydä läpi perusteellisesti. Mun tulisi kans tutustua hampaiden hoidon merkityksestä eri sairauksiin ja mitä edellytetään terveeltä suulta diabeteksen kannalta.

Mikä olisi sitten minun motivaationi tutustua kaikkeen tähän kirjallisuuteen, muuttaa vanhat tottumukseni, aloittaa liikkuminen, huolehtia hygieniastani, opetella syömään vähemmän ja terveellisemmin? Minkä vuoksi minä taistelen hengestäni? Mitä minun elämäni nyt on, onko se edes taistelemisen arvoista? Motivaationani on haaveeni tehdä kaikenlaista mitä nyt en kykene tekemään. Näitä ovat väriestejuoksurata, seinäkiipeily, superparkis käynti, suppauksen kokeilu, ulkomailla matkailu, kanootilla ajelu, opetella tanssimaan lavatansseja, pelata lentopalloa rannalla, vaeltaa, laskea köydellä alas kalliota, käydä ulkoilmakonserteissa, telttailla, vaeltaa, maastopyöräillä, olla ranta kunnossa, mahtua omistamiini leninkeihin, pitää korollisia kenkiä, winsord pilates, hölkätä naisten kymppi, nauttia elämästä, opetella bilettämään ja relamaan, ym. Toisaalta motivaationa pitäis olla tosi faktat, eli en halua saada sydänkohtausta, aivoinfarktia tai keuhkoveritulppaa taikka veritulppaa yleisesti, en halua saada kehoni täyteen makuuhaavoja taikka jalkani menevän toimintakyvyttömiksi diabeteksen takia, en mahdu useimpiin tuoleihin istumaan käsinojien estäessä, en kykene kävelemään huonon kunnon ja selkäoireiden sekä arvoiltaan heittelevän diabeteksesta johtuvaan heikkenemistilan vuoksi, en halua joutua pyörätuoliin, en haluaisi turvautua apuvälineisiin joita minulle arvioidaan tarvitsevan, en halua uniapnea laitetta, en halua tajuuttomuus kohtauksia, en halua että keskittymiskykyni huononee entisestään (mistä unohdin mainita terveydenhoitajalleni), en halua kävellä kuin vaakkuva pingviini, en halua jalkojeni virheasentoni pahentuvan entuudestaan, haluan että minusta saadaan helpommin ja useammasta kohtaa otettua verikoe, en halua virtsan karkailun pahentuvan, haluan eroon peräpukamista, enkä halua lääkityksien määrien korottuvan tai lisääntyvän. Motivaatio on vaan niin vaikea saavuttaa vuosien laiskottelun ja jouten olon jälkeen. Pitää vaan tehdä päätös ja pitää siitä kiinni, muu ei auta.

Mikä sitten voisi olla piristävää tekemistä tässä välissä kun en vielä pysty tekemään haluamani asioita? Mitens ois tv-sarjojen eri kausien katsominen kokonaisuudessa, elokuva iltaman pitäminen kerran viikossa, puutarhan ja pioneiden hoitoa, kodin siivoamista, eri ruoka reseptien kokeilua, ystävillä vierailua, kynsien kasvattamisen jälkeen manikyyrissä käyminen, terassien läpikäynti, picknikillä käymistä, vesijuoksemassa ja kuntosalilla käymistä, leikkokukkien ostoa, kirjojen lukua, maalausta, askartelua, museoissa käyntiä, rannalla oleilua, kahvilois käyntiä, ym.

Tajusin muuten juuri äsken klo 04.15 että munhan on pakko laittaa sormenkyntenikin kuntoon sillä niitä kautta diabeetikoilla etenee tulehdustaudit helposti, etenkin jos pureskelee kynsiä ja niissä on haavaumia, Sama koskee varpaankynsiä. Tähän päättyi kynsien repiminen ja pureskelu. Pakkohan sitä on lopettaa. No olen pureskellut kynsiäni sitten ekan luokan eli sitten vuoden 1991 eli 16 vuotta. Eiköhän ole korkea aika aikuistua ja kasvattaa kunnon ehjät ja terveet kynnet. Etenkin kun on diabetes.

TAKAPAKKI JA PAHASTI

Eli nyt on taas tullut suuria muutoksia. En selviä edes enää kauppareissusta vaikka saisin autokyydin. Pienet kaupat on ok, jos saan sen jälkeen levähdettyä reippaasti penkillä, mikä on mahdollista vain jos minulle ei ole pakasteita ostettuna. En selviä k-citymarketista taikka prismasta. Selkää kiristää niin vietävän paljon mikä vaikuttaa jaksavuuteen. Minulle siis kävi niin että menin 69 bussilla ala-malmin k-citymarkettiin täällä helsingissä mis asun. Minulla oli jo kipuja kävellessäni kaupan info pisteelle vaihtamaan sodastream laitteen happipatruunaa, minulla oli vaikeuksia jaksaa kävellä huonon kuntoni vuoksi. Tämän jälkeen siirryin tiskin toiselle luukulle eli postin puolelle ja noudin kevyen paketin, kumartuminen käsilaukkuun ja sieltä kurkottamaan posti paketti lappusta aiheutti älyttömät kivut. Tämän jälkeen pääsin juuri ja juuri kalatiskille, pienet lirut tuli housuun ja olin voimieni äärirajoilla, jopa seisominen oli liikaa mutta lähin istumapaikka oli aivojeni mukaan kassojen luona (jälkikäteen ajateltuna istumapaikka oli aivan kalatiskin vieressä). Ostin kaupasta vain lohta ja viilistä ja ostoskori tuntui tuskaisen painavalta. Jouduin matkalla kassoille nojamaan ja ottamaan tukea limsa kasoista jotka oli keskikäytävällä. Menin lähimmälle kassalle, ostosten nostaminen liukuhihnalle oli tuskaa, kylmähiki valui otsaltani ja just ymmärsin ympäristöäni, en tajunnut edes käyttää plussakorttiani, ja pakkaaminen oli kaiken järjen vastaista kivun kovuuden vuoksi. Istuin puol tuntia viereisen kassan pakkaamispenkillä kylmähiki valuen otsalta ja itkien kivusta, särkyä oli kauttaalta koko kehossa, pisteliäs kipu ei hellittänyt selässä. Kun kokemani sokki hetki oli ohi jaksoin kävellä infopisteen vieressä oleville penkeille kunnes kipu yltyi taas niin kovaksi ettei minusta ollut kävelijäksi. Olin siinä vartin ajan. Seuraavaksi kävelin bussipysäkille asti, jouduin pysähtelemään välillä sillä kuntoni oli niin huono ja kipu niin sietämätöntä. Istuin monen vuoden jälkeen bussin etupenkille ja kun jäin bussista pois, poistuin bussin etuovesta varmaankin ekaa kertaa elämässäni. Istuin viel viimeisen levähdyksen bussipysäkillä, sit taapersin hitaasti vaakkuen kotio asti. Eli kauppa ja posti reissu vei normaalin 45min reissun sijaan yli 2½ tuntia. Selkäni ei veny yhtään, en pysty edes kumartumaan käsien pesuun taikka kumartumaan hieman että voisin tiskata ilman kipua. Olen huomannut että minulla on väärä asento jaloissa kävellessäni, jalkani asennot on vääntyneet lonkista lähtien ulkosyrjälle ja niiden kääntö oikeaan asentoon jo pelkästään istuessa sattuu pirusti ja kävellessä älytön särky. Olen niin huono kuntoinen että meneminen kuntoilu paikkaan kuten kuntosali tai uimahalli vie jo kaiken minun voimani, jos jaksan siellä jotain tehdä niin sitten en jaksa sieltä pois. Uimahalleissa on se huono puoli etten jaksa altaassa olon jälkeen saunoa taikka peseytyä ilman että voin heikosti ja on tosi noloa 32-vuotiaana mennä istuma inva pesupaikalle. Pahinta on kuitenkin matka urheilupisteestä kotio, mihin en vain kykene. Olen päättänyt äidin kanssa että haen inva taksi palveluja jotta en ole kotona jumissa ja en ole ystävästäni annesta kokonaan riippuvainen. Inva taksipalvelut ovat vain apukeino saada liikunta kyky takaisin. Tarkoituksenani ois tässä 2½ kuukauden aikana saada kävely kunto ja kyky takaisin. Niin voi koko kesän ajan kävellä pitkin helsinkiä ja rantaviivaa. Ai niin mulla on myös tyrä vatsassa. Mikä tarkoittaa että lihakset ovat antaneet periksi siinä kohtaan ja vatsalihapeitteiden alta pursuaa sisälmykset ulos. Eli kun olen laihtunut tai jopa jo nyt tarvitsen vatsalihasten kirennys laikkaukset eli ompeleet jotka yhdistävät lihakset ja sulkevat aukon. Mitä mun tarvii tehdä alkaen maanantaista on venytellä selkä ja pakara lihaksia monta kertaa päivässä, tehdä selkärangan kierto venytyksiä, suoristaa selkärankaa, saada lonkka liikkumaan, pestä hampaat kolmesti päivässä, käydä suihkussa päivittäin, kasvattaa pitkät kynnet eli laittaa kynsien pureskelu stoppi ainetta. Palkkioksi annan itselleni kesäkuun alussa kynsihoidon ja kasvohoidon ja värjään tukkani kotona jonka jälkeen käyn leikkauttamassa sen :D Suurin palkkio itselleni on kävelylenkki.

Uusiksi meni kaikki, hohhoija

Eli hei kaikki mua arvostelleet ja tukeneet ihmiset. Olen ollut nähtävästi koko vuoden alun näin pilvilinnoissa asuen ja ajatellen pystyväni vaikka mihin. Nyt on tullut aika tehdä uudet suunnitelmat ja todellakin pitää niistä kiinni, niin ruokavalion kuin liikunnan osalta. Tosi faktat on että tuskin kykenen edes kävelemään ilman kipua, luultavasti rasva painaa ristiselkää niin pahasti ettei liikkumisesta tule mitään. On aika edetä babysteps-moodilla ja olla hellä itselle mutta samalla kurinalainen. Tässä tulee mun uusi suunnitelmani:

Ruokavalio: 1400kcal, hiilihydraatiton-ruokavalio, ja ei herkkuja

Liikunta ehdotukset: ma, ke ja pe vesijuoksu 30-60min + kävely 30min
                                  ti, to ja la kuntosali 60min + kävely 30min

Tarkoituksena on aluksi se että menen liikuntapaikkoihin ylipäätänsä, sillä lähtö on se vaikein osuus minulle. Edes yritys tehdä jotain liikuntaa on jo hyvä juttu. Myös vuosia sitten fysioterapeutin neuvomat venytys liikkeet selkään on aloitettava sillä ristiselän ja lantionalueen lihakset on tosi kireitä ja aiheuttavat kipua kävellessä.

Raha faktat

Mietin mitenkä tulisin toimeen jos elämääni tulisi suuria muutoksia. Taloudellisesti siis. Tarttisin rahaa seuraaviin asioihin: Täl hetkel kuntoiluun, eri lajien kokeiluun ja niiden harrastamiseen, terveelliseen ruokavalioon, sosiaalisiin tilanteisiin, pionien kasvatukseen, kotimaanmatkoihin, kulttuuriin, personal trainer tapaamisiin, hierontaan ja ravitsemusneuvontaan; Seuraavaksi aikaisemman lisäksi Vilman hoitoon, ulkomaanmatkoihin, tavallisiin ja urheilu vaatteisiin, treffeihin, kynsihoitoihin, meikkaus oppituntiin ja arpien hoitoon. Sitten tarvitsen noiden lisäksi rahaa koulutukseen, kursseihin, oppikirjoihin ja koulumatkoihin. Näitä seuraa sitten terveysalan rahakulut eli ihonpoistoleikkaus, rintojen kohotusleikkaus, haavanhoitokulut, keinohedelmöityshoidot ja tutkimukset sekä matkakustannukset, synnytys kulut, sikiö ultrat. Sen jälkeen tulee loppuelämän ajan seuraavat kustannukset: vauvan vakuutus, vauvan vaatteet, lasten vaunut, ristiäiset, pinnasänky, muutto, isompi vuokra. Eli rahaa tarvitaan ja yksin en pysty suoriutumaan noista kustannuksista, etenkään pienellä eläkkeellä. Mitenkä saisin sitten enempi rahaa? Menemällä töihin, kunnostamalla keittiötuoleja myyntiä ajatellen, myymällä pionin taimia,

Paino on pudonnut ja noussut, ja taas pudonnut ja noussut. Olen laihtunut vain -3,6kg kahden kuukauden aikana. En ole harrastanut lainkaan liikuntaa ja olen rapa kunnos mistä olenkin kirjoittanut monesti tähän blogiin. Minua lannisti ajatuskin siitä että laihtumisen jälkeen minulle jäisi roikkuvaa nahkaa ja kroppani näyttäis 90-vuotiaan keholta. Myös yli väsymys on haitannut tilannettani, mistä myös olen kirjoitellut tänne blogiin. Mikään suunnitelmani liikunnan suhteen ja ruokailun suhteen ei toteudu koska toteutukseen on aina liian pitkä aika, tai nukun pommiin, tai en oo valmistautunut tarpeellisesti ruoan laittoon. Multa puuttuu spontaanius lähteä ja tehdä asioita, olen liikaa kotini vanki vaikkei pakollisia ja näkyviä kahleita olekkaan. Nyt valvoin jälleen yhen yön ajatuksena että lähen klo 5 mäkelänrinteen uimahallilla käymään mutta se purkautui ku aloin mittie että menen sittenkin malmin uimahalliin vesijuoksee, tämä taas kariutui siihen että kävin juuri illalla suihkussa ja hiukset tuntuvat ihanilta... tekosyit vaan tulvii mun korvista ja suusta, eikä loppua näy.

Mulla on olemassa excel dokumentti missä mulla on monia elämän kirjoituksia ja suunnitelmia kirjattuna, ja yksi niistä on päivä ohjelman kirjaaminen eli päiväkirja, tämä auttaa minua seuraamaan mitä oon milloinkin tehnyt. Ja useinmiten saan huomata päiväni koostuvan istumisesta ja nukkumisesta. Sanotaan että 60 päivästä olen liikkunut kahtena päivänä, ja ollut koko päivän nolla tasoa aktiivisempi seitsemänä päivänä ainoastaan. Minkälainen päiväni voisi sitten olla? Olenko koskaan miettinyt minkälainen päiväni ois oikeasti jos tekisin jatkuvasti jotain oltaessani hereillä, aivan kuten tein silloin kun olin töissä (joskus muinaishistoriassa). Jos eka mietitään mitä tekemistä minulla ylipäätään on arjessa. Kodin siivoamista joka toinen viikko, pyykkituvassa käynti joka toinen viikko, äidin tapaaminen kerran kahes viikossa, suvi h näkeminen kerran kahessa viikossa, kaverin näkeminen kerran joka toinen kuukausi, kaupassa käynti kerran viikossa... siin se taitaa olla... no tein itselleni pakko tekemällä toimivan viikko aikataulun. Eiku alkamaan noudattaa sitä.